Pääsiäisloma T:n ja kissan seurassa ohi, hän matkusti ensimmäistä kertaa luokseni Helsinkiin, ensimmäistä käsittääkseni ennen kaikkea matkailun kalleuden vuoksi. Lukukauden loppu ja äidin 50-vuotispäivää ja veljen valmistumista juhlistava Rooman lomamatka lähestyy. Kaivoin vanhoja tavaroitani esiin ja saan jopa pidettyä yllä aiempaa parempaa järjestystä. Puhtaan ympäristön saa pidettyä yllä suhteellisen pienellä päivittäisellä vaivalla. Kesäkin on vielä aika auki.

T vaikutti aiempaa avoimemmalta ja rentoutuneemmalta joskin minusta aina tuntuu, että hänellä on ajatuksia moninverroin enemmän kuin mihin ilmaisukyky riittää, hän on itsenäinen eikä häntä voi dominoida. Tiedän hyvin itse olevani läheisten ihmisten seurassa turhankin vaativa ja suojeleva, toisinaan yli heidän määrittämieen rajojen. Miehinen biologinen ominaisuus kenties, täytyy joka tapauksessa keskittyä ettei turhaan hypi toisten varpaille. Luovutin vanhan kirjeenvaihtotoverini suhteen kun aloin tuntea itseni yksinomaan ahdistuneeksi hänen kanssaan jutellessani. Hän on käyttänyt minua omien ajatustensa ja kysymystensä purkuun, mutta tunnen hänen sanavalintansa aina vihamielisiksi ja tarkoitushakuisiksi nöyryyttämismielessä. Jaksaa pauhata kovista arvoista eikä kykene ymmärtämään käsitystäni kauneudesta vaan lähinnä pilkkaa sitä. Hän ei ole paha, mutta kylläkin pakkomielteinen ja arvoiltaan köyhä. Viimeksi sunnuntaina ilmaisi huolensa siitä että 90% suomalaisista yliopisto-opiskelijoista polttaa tupakkaa (hänen oma arvionsa), aiempiin epäilyksiin kuuluu mm. se että olen potentiaalinen seuraava koulutappaja ja että mahdollisesti käytän veljeäni seksuaalisesti hyväksi (minkä seurauksena estin hänet yhteystietolistaltani moneksi kuukaudeksi). Hän ei kuuntele minua kun yritän oikaista hänen käsittämättömiä nöyryyttämishakuisia ajatuksiaan joiden suhteen hän tuntuu olevan täysin tosissaan ja menee reaktioissaan helposti äärimmäisyyksiin. Silti hän edellyttää minulta "ystävyyttä", jonka tarkoitus on jotenkin haastaa minut. En vain jaksa häntä enää.

Tuo Roomaan lentäminen tuntuu vähän kaksinaamaiselta, toisaalta pidän yllä ekologista kuvaa itsestäni ja heti perään suostun lentämään Italiaan. Tuossa on tietysti perheen tuoma sosiaalinen pakote mukana. Vähän sama kuin se, että olen kutsunut itseäni kasvissyöjäksi samalla kun syön kalaa. Näistä muutamasta kompromissista pääsen onneksi pian ohi.

T:n kanssa oli mukavaa, onneksi on taas aikaa S-linnassa käydä ennen matkaa. Ja tämän yön saa nukkua pitkälle aamuun !

Pääsiäinen ja lomaviikko T:n kanssa lähestyy. Serkkuni J tuppautui kylään vuorokaudeksi, suoraan lennolta Irlannista. Olin edellisen päivän vain siivonnut ja järjestellyt asuntoa ja tuntemus oli kamala kotiin luennoilta palatessa kun huomasin asuntoni olevan kaootisessa kunnossa serkkuni jäljiltä. Eipä muuta sitten kuin toinen iltapäivä siivoten. Onneksi hän nyt lopultakin lähti että saisin edes jonkinlaisen järjestyksen aikaan ennen T:n saapumista. Mieliala poukkoilee pääsääntöisesti mollipuolella. Muutamaan viikkoon en pystynyt sosialisoimaan ollenkaan, kunhan kävin luennoilla ja makasin kotona lukemassa. T ihmetteli missä mahdoin olla, mutta muuten tuntuu ettei hän juurikaan luota minuun tai sitten on vain niin kiireinen että harvoin joutaa kertomaan omista asioistaan. Tunnen puhuvani tiiliseinälle. Väsyttää. Tiedän hyvinkin itse antavani vähemmän huomiota eräille toisille ihmisille kuin he haluaisivat. Minun tulisi siis keskittyä ennemmin näihin ihmisiin?

Loukkasin ystävääni M:aa kritisoimalla naisten vauvakuumetta. Hän yrittää vakuuttaa minua lapsen hankkimisen moraalisesta oikeellisuudesta, vaikka minä näen asian täysin päinvastoin. On täysin selvää, että turha lisääntyminen tässä maailmantilanteessa on ympäristön kannalta erittäin vastuutonta. Siksi onkin järkyttävää, että mediassa ei ihmisiä kehoteta puolella sanallakaan pidättäytymään lisääntymisestä väestön määrän rajoittamiseksi. Onko rajaton lisääntyminen (erityisesti paljon kuluttavissa länsimaissa) meille todellakin niin tärkeä arvo, että haluamme hukuttaa planeettamme ihmismereen samalla runtaten kaiken meistä riippumattoman elämän? Ainoa asia josta olen samaa mieltä Kiinan johdon kanssa onkin yhden lapsen politiikka=) (sovellettuna Suomen tapaisessa valtiossa se tuskin johtaisi tyttölasten hylkäämisiin ym ääri-ilmiöihin). Säästäminen ja henk. koht. kulutuksen vähentäminen on tietysti tärkeää, mutta se tuntuu pelkältä tilanteen kaunistelulta kun samalla unohdetaan olennainen ongelmamme eli tukahduttava liikaväestö. Tämä ajatus johtaa minut aina itsemurhan ekologiseen oikeellisuuteen, oli kristillinen kanta mikä tahansa.

1. Lihasta on hyvä luopua. Jonkinlainen kasvissyöjä olen ollut jo viisi ja puoli vuotta, vaikka kalaa edelleen syönkin. Siitäkin olisi parempi päästä nyt irti kun pituuskasvu on loppunut jo aikaa sitten. Ennen menin periaatteella terveys ennen kaikkea (siksi siis kalaa), mutta en vaan enää pysty elämään huonon omantunnon kanssa. Painajaismainen illallisvieras sukulaisille, heidän onnekseen viihdyn yksinäni =).

2. Yksityisautoilu on pahasta. En ajokorttiakaan omista enkä aio. Julkisilla pääsee, ja jos ei pääse niin jalat vievät paikkaan kuin paikkaan. Helsingin aamuruuhkaa on masentavaa katsella, suurin osa matkalaisista ajaa yksin omalla autollaan.

3. Muut eläinlajit ovat tasa-arvoisia. Ihmislaji kehuskelee yhteisöllään ja sen sisäisellä moraalilla. Minusta moraalikäsite tulisi laajentaa kattamaan myös muun elollisen luonnon. Turhan tappamisen kriminalisoinnista ja biodiversiteetin vaalimisesta lähtien.

4. Et saa mitä et tarvitse/käytä. Hankintoja tehdessä yritän muistaa mitä todella tarvitsen ja onko se välttämättä hankittava uutena. Paikatut vaatteet kunniaan.

5. Uskollisuus ja suoruus ystäville/seurustelusuhteessa. Kaiken perusta, jos heidän pitää arvuutella tuntemuksiani tunnen tehneeni väärin. Ihmissuhde rakentuu luottamuksen päälle eikä ilman sitä voi rakentaa rakkauttakaan. Oletan tämän myös ystäviltä/seurustelukumppanilta.

Olisipa muuten mukava saada kommentti =).

Elämän raadollisuus on sekä kiehtovaa että ahdistavaa. Vietin viikonlopun sukuloimassa ja lapsuudenystäväni serkkuni K istutti minut seuraamaan tuntikausiksi CSI:tä yömyöhään (hän on kyseisen sarjan mitä omistautunein fani). Ihmisen synkän puolen tarkastelu voi kaiketi olla tietystä näkökulmasta kuin taidetta, mutta en voi sanoa että siihen keskittymisestä erityisesti nauttisin. Kuten en nauti myöskään metsähallituksen toimien kuulemisesta sen tuhotessa Lapin ikimetsää ja niihin liittyvää rikasta ekosysteemiä, sillä jos tämän katsotaan vertautuvan ihmiseen kohdistuvaan henkirikokseen on se vieläpä verrattomasti vakampaa.

Nämä asiat mielestäni karistaakseni haluan keskittyä elämän viattomaan puoleen. Julmuuden vastapooliin, siihen mikä on söpöä ja kaunista eikä sisällä ahdistavia piirteitä. Eräs läheinen nettituttavuuteni piirtää vapaa-aikansa deviantART-sivustolle tämänkaltaista taidetta (tämän jo melko vanhan kuvan hän luonnosteli nopeasti tiedusteltuani eräästä asiasta):

Välillä kaunista eläinaiheista taidetta selatessa ei osaa kuin toivoa että itse omaisi tarvittavan taidon piirtämiseen (hän myös jakaa elämäni sosiaaliset ongelmat ja kiinnostuksen etiikkaan). Joku saattaa pitää elämän raadollisuuden poissulkemista naiivina, mutta minulle sen unohtaminen on yksinkertaisesti elämästä nauttimista ja elämän rikkauden korostamista, sillä minusta juuri luonnonkauneus on se olennainen osa, jonka takia eläminen on tärkeää.

Tarpeettoman julmuuden tarkastelu on tietysti toisinaan kiehtovaa, mutta jos esim. kauhuelokuvagenreen on koskeminen on miellyttävämpää nukkua seuraava yö T:n vieressä =). Minäkin nimittäin pelkään, vaikkakin eniten yksinjäämistä. Olen kiitollinen T:lle hänen herätettyään minut eräänä yöllä nähtyäni vanhaa painajaista. En osannut sitä silloin kertoa, mutta hienoimpia tunteita elämässä on kenties se, kun huomaa heräävänsä läheisen ihmisen seurassa tutussa paikassa.

Toinen viime viikkoina väkisinkin silmiin pistänyt aihe ovat tekijänoikeudet. The Pirate Bay -internetsivustosta vastaavat henkilöt käräjöivät Ruotsissa tekijänoikeuslain rikkomisesta (sivusto on torrent-tiedostoja käyttävä hakupalvelin, sivuilta ei sinänsä ladata mitään mutta se välittää käyttäjien väliset tiedostonsiirrot). Se mikäli sivusto suljetaan eli ei on yhdentekevää, sillä oikeusvaltiossa nettilataamisen lopettaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. En itse juuri latailua harrasta, mutta on turhaa yrittää kieltää selkeästi kaupasta ostamista helpompi ja kätevämpi järjestelmä kun se on jo niinkin integroitunut yhteiskuntaamme kun se on (tiedostojen ostaminen konkreettisesti kaupasta tuntuu minusta kivikautiselta). Lisäksi musiikki/elokuva/pelibisnes on jo ennestään erittäin epätasa-arvoista. Eikö kulttuurin vapaa liikkuminen sitäpaitsi ole ainostaan toivottavaa, ja eikö olisi ekologisempaa päästä kokonaan eroon tiedonsiirtomateriasta? Henkilökohtaisesti minusta tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta maksaa tekijöille kohtuullista kansalaispalkkaa teosten ja latausten lukumäärän mukaan, eikä huikeita tekijänoikeuspakkioita kuten nyt.

Suomalaiset kuulemma haluavat keskimäärin puolet enemmän (tuosta tehtiin äskettäin tutkimus). 50% suuremman palkan ja asunnon. En vain kykene tätä ymmärtämään, 22 neliön asunto ja 300 euroa kuussa opintotukea kelalta on minulle täysin riittävää ellei liikaakin. Huolestuttavaa joka tapauksessa.

Sainpa lopulta puutteellisilla tietotekniikkakyvyilläni jotain tolkkua tuosta html-kielestä ja muokattua blogin ulkoasusta halutunlaisen (omaksi yllätyksekseni). Kuvituksena on ylälaidassa Jukka Teittisen maalaus Kaksi horisonttia taiteilijan itsensä luvalla.

Helsingin keskustassa asuminen ei ole minulle herkkua, mutta opintojen kannalta kätevää. Helsingin Kruununhakaan haluaisi kenties joku muu asumaan, mutta se mitä minä näen ympärilläni on ahdistava määrä ihmisiä ja täyteen rakennetun 'betonihäkin', josta ei pääse omaan rauhaan karkuun, luukuun ottamatta 22 neliön yksiötä. Paradoksaalista on että välttelen näitä ihmisiä parhaani mukaan, mutta kaipaan kuitenkin heidän seuraansa enemmän kuin muuta. Ihminen on laumaeläin vaikka parhaansa yrittää olla olematta. Mukavampaa olisi silti asua keskuspuiston vieressä.

Tänään on mietityttänyt se mitä oikeastaan haluan elämältä, vakaan ja avoimen seurustelusuhteen. Seurustelin edellämainitun (tai alhaalla mainitun, uudemmat tekstit ovat ylhäällä) T:n kanssa keväällä. Hän on häkellyttävä persoona; elämäntarinaltaan, arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan lähes yhtäläinen kanssani ja ainoa ihminen jonka kanssa olen tuntenut 'laumaantuvani', luottavani kysymättä ja uskaltanut olla toisen ihmisen läheisyydessä. Hänellä oli kuitenkin pahaa oloa ja luottamuspulaa jäljellä edellisestä ihmissuhteesta ja hänen pitikin sen takia jäädä kuulostelemaan itseään. Emme tavanneet muutamaan kuukauteen ja seurustelu oli noin 'virallisesti' ohi. Syksystä alkaen häntä on taas nähnyt, mutta suhde on nyt erilainen. T ei ole varma itsestään eikä osaa valita suhtautumistaan minuun. Tuntuu että asemani hänen elämässään vaihtelee mielialan mukaan ja että edellinen suhde ja sen luottamuspula, ärsyyntyminen ja pettymys painavat häntä edelleen. Pidämme toisiamme arvossa enkä osaa ajatella hienompaa palkintoa kuin saada osani hänen elämässään, mutta hän tuntuu samalla etäisemmältä kuin ennen. En osaa nyt muuta kuin etsiä itsestäni vikaa, sillä mielenkiinnon puute on minulle ennestään tuttua. Aion silti pitää hänestä kiinni niin kauan kun en koe tulevani torjutuksi, sillä hän on kultainen ihminen ja pidän hänestä kovin.

Edellinen suhde päättyi toisen kyllästymiseen. Sitä edellinen (ensimmäiseni) hänen haluunsa siirtyä eteenpäin. Miksi naisesta/tytöstä ei saa otetta vaan hän pitää sinua loppuunkäsiteltynä jo ensimmäisen vuoden jälkeen? Oma kiintymys runnotaan roskakoppaan aina vain uudestaan. Jaksan kuitenkin uskoa siihen etteivät nämä episodit ole turhia, pian katoavaksi hetkeksi on lupa päästä toisen elämään ja täyttää tämä tyhjä elämä tarkoituksella. Huomaan kuitenkin tulevani kyynisemmäksi joka kerran jälkeen. Ei voi muuta kuin toivoa, että joskus ei kävisi huonosti. T on toisinaan hieman pelottava, enkä uskalla häntä liiaksi silloin hätyyttää (hän itse vitsailee olevansa kärttyisä), mutta ei se kai ole kovin vakavaa. Toivotaan että olen hänen luottamuksensa arvoinen=).

Voisi sanoa että ihmiskeskeisyys tietyn pisteen jälkeen harmittaa minua suunnattomasti. Itsekeskeisyys on tietysti elämän perusedellytys, mutta välillä tuntuu siltä ettei eräiden itsensä korostamisessa ja suosimisessa ole mitään rajaa. On tietysti tekopyhää olettaa että mikään muukaan laji ottaisi muut huomioon mikäli se pääsisi meidänkaltaiseemme valta-asemaan. Ja oman aseman pönkittäminen korostuu yksilötasolla.

Toissapäivänä alkanut toivottomuuden tunne vaivaa minua edelleen. Viimeisen reilut kymmenen vuotta olen ollut arjessa enemmän ja vähemmän yksin, vanhempieni erosta lähtien. Epäilen että minun laillani epäsosiaalisen isän kanssa asumaan jääminen muutti luonteeni ikävaiheessa, jossa lapsi leimautuu ja ottaa mallia vanhemmastaan, sillä minulle on kerrottu että varhaislapsuudessa luonteeni oli lähestulkoon päinvastainen. Käyn YTHSn kautta mielenterveystyössä joka kolmas viikko, vaikken ole varma onko sillä vaikutusta. Mieltäni painaa tuossa sekin että tiedän tuon työn olevan kallista (opiskelijana kela kustantaa käynnit, maksu on nimellinen) ja että jono on pitkä (jonotin itse puoli vuotta - vuoden), enkä ole varma olisiko minun asiallisempaa päästää joku muu sijastani näihin palveluihin.

Pitkän yksinolon seuraus on se, että olen tyystin vieraantunut ikäisteni kulttuurista. Käydessäni tänään aamulla Helsingin Itäkeskuksen Stoan galleriassa katsomassa Jukka Teittisen taidenäyttelyä törmäsin hämmästyttävän pitkään jonoon ihmisiä jonottamassa lippuja tulevaan Madonnan konserttiin. En vain kykene ymmärtämään näiden ihmisten intoa päästä rikkomaan korvansa vellovaan ihmismassaan, yksi elämäni ahdistavimmista kokemuksista liittyykin tilanteeseen, jossa entinen kirjekaverini painosti minut erään maailmanlaajuisesti tunnetun yhtyeen konserttiin. Silloin kun joku sattuu kysymään suosikkikappalettani vastaan yleensä arvostavani enemmän hiljaisuutta, puron solinaa tai tuulen kahinaa lehdissä (vaikka myönnettäköön että kuuntelen musiikkia toisinaan mutta harvoin ja alhaisella äänenvoimakkuudella=)). Tämä sinänsä pikkuasia erottaa minut tehokkaasti minkäänlaisista piireistä sillä tuntuu siltä että kuuluakseen ryhmään on oltava musikaalinen tai ainakin arvostettava sitä. Useat tuntemani henkilöt pystyvät pelkistämään yksilön luonteenpiirteet niihin musiikkiyhtyeisiin joita he kuuntelevat, eivätkä he usko minua kun kerron etten oikeastaan kuuntele mitään. Sama pätee parisuhteeseen, jotta nuorella miehellä olisi tähän mahdollisuuksia on oltava musikaalinen ja mielellään myös säkenöivän humoristinen (muilla ominaisuuksilla ei sitten niin olekaan väliä).

Hyvä ratkaisu yksinäisyyden lievittämiseen on tietenkin lemmikkieläimen hankkiminen. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan samassa taloudessa on elänyt koiria ja näiden vuosien syvin ystävyyssuhteeni ei olekaan kohdistunut toiseen ihmiseen. Kun joku sanoo minulle koiran olevan ihmisen paras ystävä, ymmärrän sanoman kirjaimellisesti enkä pelkkänä sanontana ja ihmiset jotka puhuvat muista eläimistä kuin ihmisestä platonisesti/nietzscheläisesti viettien ja vaistojen hallitsemina 'koneina' ovat hakoteillä ja kaukana rannasta. Muutkin eläimet kuin ihmiset ovat kiistämättä älyllisiä ja niillä on selväpiirteiset luonteenpiirteet (ajattelenkin usein ihmistä eläimenä jolla tämä ominaisuus on ainostaan korostunut, se on tietynlainen väline kuten tiikerin terävät kynnet, meilläkin on toki kynnet mutta erilaiset). Ihmiselle tyypillisesti olemme erityisen kiinnostuneita vain muista samanlaisista eläimistä, nisäkkäistä. Selatessani kirjakauppojen luontohyllykköjä silmiin pistävät lukemattomat nisäkäs- ja lintuoppaat, mutta muita eläimiä saakin sitten etsiskellä. Esim. matelijoita on syyttä pidetty vuosikaudet toisarvoisina ja onkin rohkaisevaa että viime vuosina näitä eläimiä on tutkittu enenevässä määrin. Niiden sosiaaliset suhteet ovat erilaisia, kyse on vain ymmärtämisestä. Ihmismassassa tunnenkin usein oloni vaikkapa (uskonnon kautta syyttä mollatuksi) käärmeeksi tyystin erilaisten nisäkkäiden keskellä.

Aamuyön tunnit ovat kirjoitteluun sikäli hyviä että myöhään osaa yleensä olla 'emotionaalisesti virittyneempi'. Ja näin ollen varmaankin mainioita myös blogikirjoittelun aloittamiseen. Jätä viestiä jos haluat, sillä en oikeastaan välitä siitä kuka blogiani lukee jos vaikka satut tuntemaan minut tosielämässä =). Aivan eri asia onkin sitten ottaa asiat puheeksi tosielämässä.

Virikettä tähän sain edellisenä päivänä. Tapanani on istuskella tuntikausia koneen ääressä iltakausina ja kerjätä huomiota tutuilta ja puolitutuilta oman lööperin kuunteluun. Ei sitäkään kelle avautuu voi tietenkään arvalla yhteystietolistalta valita ja kun tärkein ihmissuhteeni, johon voin kaiketi viitata etunimen ensimmäisellä kirjaimella T, sattui olemaan tietymättömissä etsiskelin häntä hakukoneella. Törmäsin kyseisen henkilön vuodatus.net blogiin ja keskustelin hänen kanssaan blogikirjoittelusta aiemmin tänään päivällä.

Painonsa kirjoittelun aloittamisessa on varmaankin luonteellanikin, jota voi hyvin luonnehtia englanninkielen sanalla 'moody'. Tavalliset päivät vuorottelevat depressiivisten ja yksinäisten päivien kanssa, jolloin tuon masentuneisuuden voi laukaista jokin ihan mitätönkin seikka usein vieläpä niin etten ole itsekään selvillä alakulon syystä. En pidä itseäni kovinkaan vakaana vaikka en mitenkään vaarallinen olekaan. Pyrin kovasti ottamaan huomioon toisen ihmisen tai muun eläimen päätöksessä niin että pystyn elämään omantuntoni kanssa eikä tarkoituksenani ole ketään vahingoittaa. Usein on tietysti käynyt mielessä että joku voisi yrittää vahingoittaa minua tiedolla jonka on blogistani lukenut, mutta haluaisin kovasti laittaa tuon vainoharhaisuuden piikkiin. Sellainen ihminen joka pyrkisi tietoisesti kaivamaan lokaa toisesta käyttääkseen sitä omaksi ilokseen on toivoakseni vähemmistöä (vaikka olenkin viime aikoina järkyttynyt kuunnellessani pikkuveljeni koulupuheita, lapset osaavat olla erittäin julmia toisilleen).

Muutama perustieto kirjoittajasta olisi varmaankin paikallaan. En ole juuriltani oikeastaan mistään, vanhemmista ikäpolvista löytyy Karjalan evakkoja ja Pohjanmaan puukkojunkkareita enkä ole elämässäni asunut missään niin kauan että osaisin pitää paikkaa kotiseutunani (yksittäisiä rakkaita paikkoja toki on, kuten Hämeenlinnan Aulanko ja Pyhäselän kunnan [nyk. Joensuuta] piskuinen Haapajärvi). Yleisesti nautin kuitenkin luonnonrauhasta, kävelystä yksin metsässä niin ettei tarvitse kuulla autojen hurinaa tai nähdä asvalttiviidakkoa ja lyhtypylväitä, luonnon estetiikka on aivan eri planeetalta kuin ihmisen tekeleet (minulla on varsin jyrkkiä mielipiteitä esim Suomen metsäteollisuudesta). Pyrin olemaan suora ihmisten kanssa sillä valehtelu antaa minulle erinomaisen huonon itsetunnon. Ja rakastan matelijoita ja sammakkoeläimiä ja niiden puuhailujen seurailua. Minulla ei itse asiassa ole vielä lemmikkinä liskoa tai käärmettä mutta tarkoitus olisi sellainen hankkia lähitulevaisuudessa, kuulun jo valmiiksi Suomen Herpetologiseen yhdistykseen ja luen alan kirjallisuutta, mutta pidättelevä tekijä on lähinnä harrastuksen liikkumista rajoittava puoli. Lisäksi eräät kutsuvat minua vitsaillen ekofasistiksi vihreiden ajatuksieni ja tietynlaisen askeettisuuteni johdosta. Kuitenkin tässä kuten muussakin on ohjenuorani muun elämän kunnioittaminen ja pitäminen periaatteessa yhdenvertaisena oman elämäni tärkeyden kanssa.