Pääsiäisloma T:n ja kissan seurassa ohi, hän matkusti ensimmäistä kertaa luokseni Helsinkiin, ensimmäistä käsittääkseni ennen kaikkea matkailun kalleuden vuoksi. Lukukauden loppu ja äidin 50-vuotispäivää ja veljen valmistumista juhlistava Rooman lomamatka lähestyy. Kaivoin vanhoja tavaroitani esiin ja saan jopa pidettyä yllä aiempaa parempaa järjestystä. Puhtaan ympäristön saa pidettyä yllä suhteellisen pienellä päivittäisellä vaivalla. Kesäkin on vielä aika auki.

T vaikutti aiempaa avoimemmalta ja rentoutuneemmalta joskin minusta aina tuntuu, että hänellä on ajatuksia moninverroin enemmän kuin mihin ilmaisukyky riittää, hän on itsenäinen eikä häntä voi dominoida. Tiedän hyvin itse olevani läheisten ihmisten seurassa turhankin vaativa ja suojeleva, toisinaan yli heidän määrittämieen rajojen. Miehinen biologinen ominaisuus kenties, täytyy joka tapauksessa keskittyä ettei turhaan hypi toisten varpaille. Luovutin vanhan kirjeenvaihtotoverini suhteen kun aloin tuntea itseni yksinomaan ahdistuneeksi hänen kanssaan jutellessani. Hän on käyttänyt minua omien ajatustensa ja kysymystensä purkuun, mutta tunnen hänen sanavalintansa aina vihamielisiksi ja tarkoitushakuisiksi nöyryyttämismielessä. Jaksaa pauhata kovista arvoista eikä kykene ymmärtämään käsitystäni kauneudesta vaan lähinnä pilkkaa sitä. Hän ei ole paha, mutta kylläkin pakkomielteinen ja arvoiltaan köyhä. Viimeksi sunnuntaina ilmaisi huolensa siitä että 90% suomalaisista yliopisto-opiskelijoista polttaa tupakkaa (hänen oma arvionsa), aiempiin epäilyksiin kuuluu mm. se että olen potentiaalinen seuraava koulutappaja ja että mahdollisesti käytän veljeäni seksuaalisesti hyväksi (minkä seurauksena estin hänet yhteystietolistaltani moneksi kuukaudeksi). Hän ei kuuntele minua kun yritän oikaista hänen käsittämättömiä nöyryyttämishakuisia ajatuksiaan joiden suhteen hän tuntuu olevan täysin tosissaan ja menee reaktioissaan helposti äärimmäisyyksiin. Silti hän edellyttää minulta "ystävyyttä", jonka tarkoitus on jotenkin haastaa minut. En vain jaksa häntä enää.

Tuo Roomaan lentäminen tuntuu vähän kaksinaamaiselta, toisaalta pidän yllä ekologista kuvaa itsestäni ja heti perään suostun lentämään Italiaan. Tuossa on tietysti perheen tuoma sosiaalinen pakote mukana. Vähän sama kuin se, että olen kutsunut itseäni kasvissyöjäksi samalla kun syön kalaa. Näistä muutamasta kompromissista pääsen onneksi pian ohi.

T:n kanssa oli mukavaa, onneksi on taas aikaa S-linnassa käydä ennen matkaa. Ja tämän yön saa nukkua pitkälle aamuun !

Pääsiäinen ja lomaviikko T:n kanssa lähestyy. Serkkuni J tuppautui kylään vuorokaudeksi, suoraan lennolta Irlannista. Olin edellisen päivän vain siivonnut ja järjestellyt asuntoa ja tuntemus oli kamala kotiin luennoilta palatessa kun huomasin asuntoni olevan kaootisessa kunnossa serkkuni jäljiltä. Eipä muuta sitten kuin toinen iltapäivä siivoten. Onneksi hän nyt lopultakin lähti että saisin edes jonkinlaisen järjestyksen aikaan ennen T:n saapumista. Mieliala poukkoilee pääsääntöisesti mollipuolella. Muutamaan viikkoon en pystynyt sosialisoimaan ollenkaan, kunhan kävin luennoilla ja makasin kotona lukemassa. T ihmetteli missä mahdoin olla, mutta muuten tuntuu ettei hän juurikaan luota minuun tai sitten on vain niin kiireinen että harvoin joutaa kertomaan omista asioistaan. Tunnen puhuvani tiiliseinälle. Väsyttää. Tiedän hyvinkin itse antavani vähemmän huomiota eräille toisille ihmisille kuin he haluaisivat. Minun tulisi siis keskittyä ennemmin näihin ihmisiin?

Loukkasin ystävääni M:aa kritisoimalla naisten vauvakuumetta. Hän yrittää vakuuttaa minua lapsen hankkimisen moraalisesta oikeellisuudesta, vaikka minä näen asian täysin päinvastoin. On täysin selvää, että turha lisääntyminen tässä maailmantilanteessa on ympäristön kannalta erittäin vastuutonta. Siksi onkin järkyttävää, että mediassa ei ihmisiä kehoteta puolella sanallakaan pidättäytymään lisääntymisestä väestön määrän rajoittamiseksi. Onko rajaton lisääntyminen (erityisesti paljon kuluttavissa länsimaissa) meille todellakin niin tärkeä arvo, että haluamme hukuttaa planeettamme ihmismereen samalla runtaten kaiken meistä riippumattoman elämän? Ainoa asia josta olen samaa mieltä Kiinan johdon kanssa onkin yhden lapsen politiikka=) (sovellettuna Suomen tapaisessa valtiossa se tuskin johtaisi tyttölasten hylkäämisiin ym ääri-ilmiöihin). Säästäminen ja henk. koht. kulutuksen vähentäminen on tietysti tärkeää, mutta se tuntuu pelkältä tilanteen kaunistelulta kun samalla unohdetaan olennainen ongelmamme eli tukahduttava liikaväestö. Tämä ajatus johtaa minut aina itsemurhan ekologiseen oikeellisuuteen, oli kristillinen kanta mikä tahansa.

 

1. Lihasta on hyvä luopua. Jonkinlainen kasvissyöjä olen ollut jo viisi ja puoli vuotta, vaikka kalaa edelleen syönkin. Siitäkin olisi parempi päästä nyt irti kun pituuskasvu on loppunut jo aikaa sitten. Ennen menin periaatteella terveys ennen kaikkea (siksi siis kalaa), mutta en vaan enää pysty elämään huonon omantunnon kanssa. Painajaismainen illallisvieras sukulaisille, heidän onnekseen viihdyn yksinäni =).

2. Yksityisautoilu on pahasta. En ajokorttiakaan omista enkä aio. Julkisilla pääsee, ja jos ei pääse niin jalat vievät paikkaan kuin paikkaan. Helsingin aamuruuhkaa on masentavaa katsella, suurin osa matkalaisista ajaa yksin omalla autollaan.

3. Muut eläinlajit ovat tasa-arvoisia. Ihmislaji kehuskelee yhteisöllään ja sen sisäisellä moraalilla. Minusta moraalikäsite tulisi laajentaa kattamaan myös muun elollisen luonnon. Turhan tappamisen kriminalisoinnista ja biodiversiteetin vaalimisesta lähtien.

4. Et saa mitä et tarvitse/käytä. Hankintoja tehdessä yritän muistaa mitä todella tarvitsen ja onko se välttämättä hankittava uutena. Paikatut vaatteet kunniaan.

5. Uskollisuus ja suoruus ystäville/seurustelusuhteessa. Kaiken perusta, jos heidän pitää arvuutella tuntemuksiani tunnen tehneeni väärin. Ihmissuhde rakentuu luottamuksen päälle eikä ilman sitä voi rakentaa rakkauttakaan. Oletan tämän myös ystäviltä/seurustelukumppanilta.

Olisipa muuten mukava saada kommentti =).

Elämän raadollisuus on sekä kiehtovaa että ahdistavaa. Vietin viikonlopun sukuloimassa ja lapsuudenystäväni serkkuni K istutti minut seuraamaan tuntikausiksi CSI:tä yömyöhään (hän on kyseisen sarjan mitä omistautunein fani). Ihmisen synkän puolen tarkastelu voi kaiketi olla tietystä näkökulmasta kuin taidetta, mutta en voi sanoa että siihen keskittymisestä erityisesti nauttisin. Kuten en nauti myöskään metsähallituksen toimien kuulemisesta sen tuhotessa Lapin ikimetsää ja niihin liittyvää rikasta ekosysteemiä, sillä jos tämän katsotaan vertautuvan ihmiseen kohdistuvaan henkirikokseen on se vieläpä verrattomasti vakampaa.

Nämä asiat mielestäni karistaakseni haluan keskittyä elämän viattomaan puoleen. Julmuuden vastapooliin, siihen mikä on söpöä ja kaunista eikä sisällä ahdistavia piirteitä. Eräs läheinen nettituttavuuteni piirtää vapaa-aikansa deviantART-sivustolle tämänkaltaista taidetta (tämän jo melko vanhan kuvan hän luonnosteli nopeasti tiedusteltuani eräästä asiasta):

 

Välillä kaunista eläinaiheista taidetta selatessa ei osaa kuin toivoa että itse omaisi tarvittavan taidon piirtämiseen (hän myös jakaa elämäni sosiaaliset ongelmat ja kiinnostuksen etiikkaan). Joku saattaa pitää elämän raadollisuuden poissulkemista naiivina, mutta minulle sen unohtaminen on yksinkertaisesti elämästä nauttimista ja elämän rikkauden korostamista, sillä minusta juuri luonnonkauneus on se olennainen osa, jonka takia eläminen on tärkeää.

Tarpeettoman julmuuden tarkastelu on tietysti toisinaan kiehtovaa, mutta jos esim. kauhuelokuvagenreen on koskeminen on miellyttävämpää nukkua seuraava yö T:n vieressä =). Minäkin nimittäin pelkään, vaikkakin eniten yksinjäämistä. Olen kiitollinen T:lle hänen herätettyään minut eräänä yöllä nähtyäni vanhaa painajaista. En osannut sitä silloin kertoa, mutta hienoimpia tunteita elämässä on kenties se, kun huomaa heräävänsä läheisen ihmisen seurassa tutussa paikassa.

Toinen viime viikkoina väkisinkin silmiin pistänyt aihe ovat tekijänoikeudet. The Pirate Bay -internetsivustosta vastaavat henkilöt käräjöivät Ruotsissa tekijänoikeuslain rikkomisesta (sivusto on torrent-tiedostoja käyttävä hakupalvelin, sivuilta ei sinänsä ladata mitään mutta se välittää käyttäjien väliset tiedostonsiirrot). Se mikäli sivusto suljetaan eli ei on yhdentekevää, sillä oikeusvaltiossa nettilataamisen lopettaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. En itse juuri latailua harrasta, mutta on turhaa yrittää kieltää selkeästi kaupasta ostamista helpompi ja kätevämpi järjestelmä kun se on jo niinkin integroitunut yhteiskuntaamme kun se on (tiedostojen ostaminen konkreettisesti kaupasta tuntuu minusta kivikautiselta). Lisäksi musiikki/elokuva/pelibisnes on jo ennestään erittäin epätasa-arvoista. Eikö kulttuurin vapaa liikkuminen sitäpaitsi ole ainostaan toivottavaa, ja eikö olisi ekologisempaa päästä kokonaan eroon tiedonsiirtomateriasta? Henkilökohtaisesti minusta tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta maksaa tekijöille kohtuullista kansalaispalkkaa teosten ja latausten lukumäärän mukaan, eikä huikeita tekijänoikeuspakkioita kuten nyt.

Suomalaiset kuulemma haluavat keskimäärin puolet enemmän (tuosta tehtiin äskettäin tutkimus). 50% suuremman palkan ja asunnon. En vain kykene tätä ymmärtämään, 22 neliön asunto ja 300 euroa kuussa opintotukea kelalta on minulle täysin riittävää ellei liikaakin. Huolestuttavaa joka tapauksessa.

Sainpa lopulta puutteellisilla tietotekniikkakyvyilläni jotain tolkkua tuosta html-kielestä ja muokattua blogin ulkoasusta halutunlaisen (omaksi yllätyksekseni). Kuvituksena on ylälaidassa Jukka Teittisen maalaus Kaksi horisonttia taiteilijan itsensä luvalla.

Helsingin keskustassa asuminen ei ole minulle herkkua, mutta opintojen kannalta kätevää. Helsingin Kruununhakaan haluaisi kenties joku muu asumaan, mutta se mitä minä näen ympärilläni on ahdistava määrä ihmisiä ja täyteen rakennetun 'betonihäkin', josta ei pääse omaan rauhaan karkuun, luukuun ottamatta 22 neliön yksiötä. Paradoksaalista on että välttelen näitä ihmisiä parhaani mukaan, mutta kaipaan kuitenkin heidän seuraansa enemmän kuin muuta. Ihminen on laumaeläin vaikka parhaansa yrittää olla olematta. Mukavampaa olisi silti asua keskuspuiston vieressä.

Tänään on mietityttänyt se mitä oikeastaan haluan elämältä, vakaan ja avoimen seurustelusuhteen. Seurustelin edellämainitun (tai alhaalla mainitun, uudemmat tekstit ovat ylhäällä) T:n kanssa keväällä. Hän on häkellyttävä persoona; elämäntarinaltaan, arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan lähes yhtäläinen kanssani ja ainoa ihminen jonka kanssa olen tuntenut 'laumaantuvani', luottavani kysymättä ja uskaltanut olla toisen ihmisen läheisyydessä. Hänellä oli kuitenkin pahaa oloa ja luottamuspulaa jäljellä edellisestä ihmissuhteesta ja hänen pitikin sen takia jäädä kuulostelemaan itseään. Emme tavanneet muutamaan kuukauteen ja seurustelu oli noin 'virallisesti' ohi. Syksystä alkaen häntä on taas nähnyt, mutta suhde on nyt erilainen. T ei ole varma itsestään eikä osaa valita suhtautumistaan minuun. Tuntuu että asemani hänen elämässään vaihtelee mielialan mukaan ja että edellinen suhde ja sen luottamuspula, ärsyyntyminen ja pettymys painavat häntä edelleen. Pidämme toisiamme arvossa enkä osaa ajatella hienompaa palkintoa kuin saada osani hänen elämässään, mutta hän tuntuu samalla etäisemmältä kuin ennen. En osaa nyt muuta kuin etsiä itsestäni vikaa, sillä mielenkiinnon puute on minulle ennestään tuttua. Aion silti pitää hänestä kiinni niin kauan kun en koe tulevani torjutuksi, sillä hän on kultainen ihminen ja pidän hänestä kovin.

Edellinen suhde päättyi toisen kyllästymiseen. Sitä edellinen (ensimmäiseni) hänen haluunsa siirtyä eteenpäin. Miksi naisesta/tytöstä ei saa otetta vaan hän pitää sinua loppuunkäsiteltynä jo ensimmäisen vuoden jälkeen? Oma kiintymys runnotaan roskakoppaan aina vain uudestaan. Jaksan kuitenkin uskoa siihen etteivät nämä episodit ole turhia, pian katoavaksi hetkeksi on lupa päästä toisen elämään ja täyttää tämä tyhjä elämä tarkoituksella. Huomaan kuitenkin tulevani kyynisemmäksi joka kerran jälkeen. Ei voi muuta kuin toivoa, että joskus ei kävisi huonosti. T on toisinaan hieman pelottava, enkä uskalla häntä liiaksi silloin hätyyttää (hän itse vitsailee olevansa kärttyisä), mutta ei se kai ole kovin vakavaa. Toivotaan että olen hänen luottamuksensa arvoinen=).