Sainpa lopulta puutteellisilla tietotekniikkakyvyilläni jotain tolkkua tuosta html-kielestä ja muokattua blogin ulkoasusta halutunlaisen (omaksi yllätyksekseni). Kuvituksena on ylälaidassa Jukka Teittisen maalaus Kaksi horisonttia taiteilijan itsensä luvalla.

Helsingin keskustassa asuminen ei ole minulle herkkua, mutta opintojen kannalta kätevää. Helsingin Kruununhakaan haluaisi kenties joku muu asumaan, mutta se mitä minä näen ympärilläni on ahdistava määrä ihmisiä ja täyteen rakennetun 'betonihäkin', josta ei pääse omaan rauhaan karkuun, luukuun ottamatta 22 neliön yksiötä. Paradoksaalista on että välttelen näitä ihmisiä parhaani mukaan, mutta kaipaan kuitenkin heidän seuraansa enemmän kuin muuta. Ihminen on laumaeläin vaikka parhaansa yrittää olla olematta. Mukavampaa olisi silti asua keskuspuiston vieressä.

Tänään on mietityttänyt se mitä oikeastaan haluan elämältä, vakaan ja avoimen seurustelusuhteen. Seurustelin edellämainitun (tai alhaalla mainitun, uudemmat tekstit ovat ylhäällä) T:n kanssa keväällä. Hän on häkellyttävä persoona; elämäntarinaltaan, arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan lähes yhtäläinen kanssani ja ainoa ihminen jonka kanssa olen tuntenut 'laumaantuvani', luottavani kysymättä ja uskaltanut olla toisen ihmisen läheisyydessä. Hänellä oli kuitenkin pahaa oloa ja luottamuspulaa jäljellä edellisestä ihmissuhteesta ja hänen pitikin sen takia jäädä kuulostelemaan itseään. Emme tavanneet muutamaan kuukauteen ja seurustelu oli noin 'virallisesti' ohi. Syksystä alkaen häntä on taas nähnyt, mutta suhde on nyt erilainen. T ei ole varma itsestään eikä osaa valita suhtautumistaan minuun. Tuntuu että asemani hänen elämässään vaihtelee mielialan mukaan ja että edellinen suhde ja sen luottamuspula, ärsyyntyminen ja pettymys painavat häntä edelleen. Pidämme toisiamme arvossa enkä osaa ajatella hienompaa palkintoa kuin saada osani hänen elämässään, mutta hän tuntuu samalla etäisemmältä kuin ennen. En osaa nyt muuta kuin etsiä itsestäni vikaa, sillä mielenkiinnon puute on minulle ennestään tuttua. Aion silti pitää hänestä kiinni niin kauan kun en koe tulevani torjutuksi, sillä hän on kultainen ihminen ja pidän hänestä kovin.

Edellinen suhde päättyi toisen kyllästymiseen. Sitä edellinen (ensimmäiseni) hänen haluunsa siirtyä eteenpäin. Miksi naisesta/tytöstä ei saa otetta vaan hän pitää sinua loppuunkäsiteltynä jo ensimmäisen vuoden jälkeen? Oma kiintymys runnotaan roskakoppaan aina vain uudestaan. Jaksan kuitenkin uskoa siihen etteivät nämä episodit ole turhia, pian katoavaksi hetkeksi on lupa päästä toisen elämään ja täyttää tämä tyhjä elämä tarkoituksella. Huomaan kuitenkin tulevani kyynisemmäksi joka kerran jälkeen. Ei voi muuta kuin toivoa, että joskus ei kävisi huonosti. T on toisinaan hieman pelottava, enkä uskalla häntä liiaksi silloin hätyyttää (hän itse vitsailee olevansa kärttyisä), mutta ei se kai ole kovin vakavaa. Toivotaan että olen hänen luottamuksensa arvoinen=).